Tekoäly tulee - olenko valmis?

Kuusi vuotta sitten kuuntelin ystävän intoa puhkuvaa kuvausta tekoälyn mahdollisuuksista. Sitä voisi hyvin vaikka pyytää kirjoittamaan kirjan! Pöh, sanoin minä. Miten se nyt muka pystyisi kaikkeen siihen, mihin ihminen mielikuvituksineen, kokemuksineen ja tunteineen kykenee? Ehkä se voisi tuottaa asiatekstiä, mutta ei siitä lukijaa ensimetreiltä hyppysissään pitävää romaania kirjoittamaan ole. Kaikkea se kuvittelee, tuo ykkösiä ja nollia summaava IT-insinööri, tuhahti humanisti.

Uhkia...

Digitaalisuuden ja erityisesti tekoälyn vauhdikas kehittyminen ja tulo osaksi koulu- ja työelämää pistää minussa niin ihmisen kuin opettajankin miettimään. Niin paljon mahdollisuuksia, mutta myös niin paljon uhkia. Mistä enää tietää mikä on totta, mikä valhetta, mikä aitoa, mikä huijausta?

Pelkästään verkkopohjaiset opinnot ovat mietityttäneet jo pitkään opettajaa, eivätkä ne ainakaan kaikille aloille ja aihepiireihin sovellu. Ne mahdollistavat toki useamman opiskelijan ottamisen mukaan opintojaksolle, helpottavat opintojen yksilöllisempää suorittamista ja useampi opiskelija tuo myös rahaa oppilaitoksille, mitä sitä kaunistelemaan. Raha puhuu kaikkien hienolta kuulostavien tavoitteiden ja päätöstenkin takana. Selkeänä plussana näen osallistumisen mahdollisuuden pitkänkin matkan takaa, jopa kansainvälisesti. Verkko-opiskelu edistää maantieteellistä tasa-arvoisuutta ja mahdollistaa eri sektorien ja toimijoiden yhteistyötä.

Tasa-arvoisesti voimme niin ikään avata Zoom-yhteyden, pitää kamerat suljettuina ja piiloutua mustan ruudun taakse, vaikka ruoanlaittopuuhiin, sen sijaan, että varsinaisesti osallistuisimme luennolle. Kun sitten oppimistehtävänkin voi teettää tekoälyllä, niin miten ihmeessä oppimista arvioidaan? Jos kone tekee diasarjat, kirjoittaa esseet ja luo kuvat, ihmisen tehtäväksi jää sentään sisällön suunnittelu ja käsikirjoituksen teko. Ai, mutta eipäs, tekoäly tekee suunnitelmatkin puolestamme kauniisti pyydettäessä. Vieläpä muutamassa sekunnissa. Kunhan prompteja vaan oppii kirjoittamaan riittävän selkeästi ja ymmärrettävästi. Prompti on kirjoitettu ohje, joka antaa suuntaa tekoälyn tuottamalle sisällölle.

...ja mahdollisuuksia

Vaikka jonkun tasoista sarkasmia on luettavissa edellisen kappaleen rivien väleistä, innostuvana ja kehittämismyönteisenä henkilönä näen kuitenkin myös valtavasti mahdollisuuksia tekoälyn hyödyntämisessä. Vanhakin innostuu, aina vaan kaikesta uudesta ja olen jo saanut vierähtämään useamman tunnin tohkeissani generoimalla (vierasperäinen sana kyllä ärsytti, miksei saman tien luomalla?) kuvia opintojaksojen työtiloihin ja luentomateriaaleihin sekä pyytänyt ChatGPT:n kaltaisilta ohjelmilta erilaisia tekstisisältöjä, erilaisista rooleista käsin, ihan vain kurillani tosin toistaiseksi. Odotan myös innokkaasti, että pääsen laittamaan Mikrosoftin Copilot:in tekemään kässäreistäni diasarjoja. Tällaiseen hommaan opettajalta menee vanhoilla metodeilla helposti tuntikausia.

Tekoäly voi myös osaltaan edistää yhdenvertaisuutta. Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksien kanssa painiville opiskelijoille tekoäly voi tarjota pääsyä samalle viivalle muiden kanssa. Esim. esseiden kohdalla, olen monesti tuskaillut arvioinnin yhteydessä kielen sujuvuuden ja oikeaoppisuuden merkityksen kanssa. En ole äidinkielen opettaja, oikeinkirjoitus tai tekstin sujuvuus ei ole ensisijainen tarkasteluni kohde, vaikka pieni punakynäpirulainen minussa asustaakin. Kielellinen sujuvuus vaikuttaa kuitenkin ja kirjoittajatyypille esseetehtävistä suoriutuminen on paljon helpompaa. Tärkeintä kirjallisissa tuotoksissakin täytyy silti olla sisältö, opintojakson aiheista muodostuneen ymmärryksen välittyminen.

Myös kansainväliseen yhteistyöhön saa työntöapua tekoälyltä. Vielä joku vuosi sitten etenkin armaan äidinkielemme kohdalla, käännökset muille kielille olivat kankeita ja usein hassunhauskoja. Nyt maksuttomat tekoälyohjelmat tekevät hyvälaatuisia käännöksiä kieleltä toiselle hetkessä ja väärinymmärrysten mahdollisuudet pienenevät. Tälläkin kolikolla on toki kääntöpuolensa. Mitä tapahtuu kääntäjien, säveltäjien tai vaikkapa graafisten suunnittelijoiden ammattikunnille, kun tekoäly pystyy tekemään pitkälti samoja hommia?

Pedagogista pohdintaa

Eilen aamulla työpaikan digiklinikan tapaamisessa se vahvistui: on laitettava oma ajattelu koko lailla uusiksi. Pää suristen jäin opettajan näkökulmasta pohtimaan muun muassa seuraavia asioita: Minkälaisia oppimistehtäviä laitamme opiskelijoille tästä eteenpäin? Mitä perinteisen opinnäytetyön tilalle? Nouseeko käsinkirjoitettu oppimispäiväkirja uudelleen kunniaan, kun arvioinnin painopistettä on siirrettävä lopputuotoksesta prosessiin? Tuleeko tekoälyn hyödyntämisestä yksi lähdeviite muiden joukkoon? Palataanko perinteisiin luokassa lyijykynällä tehtäviin tentteihin ja nouseeko lähiopetus uudelleen kunniaan? Millaisia oppimisen mittareita käytetään?  Jos samassa kokonaisuudessa on valinnaisia suoritustapoja, miten niitä arvioinnissa verrataan toisiinsa?

Joulukuussa verkostotapaamispäivän päätteeksi pidin luovan, toiminnallisen hetken kollegoilleni. Sen loputtua yksi työtovereistani kiitti tuokiosta selvästi liikuttuneena ja totesi ytimekkäästi: ”Tähän ei tekoäly pysty.” Kasvokkaisten kohtaamisten, yhdessä tekemisen voimaa ja vaikutuksia on vaikea korvata millään muulla menetelmällä tai ohjelmalla ja hyvä niin. Varmaa on kuitenkin myös se, että tekoäly on tullut, ja minä olen pikkuhiljaa valmis. Kauhistelun, marmattamisen ja vanhaan takertumisen sijaan lähden yhdessä muiden kanssa opettelemaan sen käyttöä, nauttimaan sen tuomasta helpotuksesta ja miettimään ratkaisuja sen tuomiin haasteisiin. Jatkan silti myös luovien ja toiminnallisten metodien hyödyntämistä aina ja joka paikassa, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Ihan kaikkea ei onneksi voi purkaa nollien ja ykkösten loppumattomiksi ketjuiksi.

PS. Ja ei, tämän blogin kirjoittamiseen ei ole käytetty tekoälyä.  Kuva on luotu Adobe Firefly -ohjelmalla.

Avainsanat:  #tekoäly #pedagogiikka #muuttuvaoppiminen #muuttuvaopettajuus