Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen (Suomen uutiset 23.2.2017) toivoisi säädettäväksi lakia, joka kokoaisi saattohoitoa määrittelevät ja velvoittavat säädökset yhteen kansallisella tasolla. Juvonen on ammatiltaan geronomi kuten minäkin enkä tällä kertaa kommentoikaan Juvosen ihan hyviä ajatuksia koskien saattohoitoa vaan geronomin määritelmää. Geronomi kuvataan Juvosen ajatuksista kertovassa uutisessa nimittäin vanhustenhoitajaksi. Määritelmä on paitsi suppea myös virheellinen. Geronomi (AMK) ei ole hoitaja vaan ikääntymiseen liittyvien ilmiöiden asiantuntija. Geronomi on Valviran rekisterissä tunnustettu sosiaalihuollon ammattihenkilö, jonka osaaminen koostuu laaja-alaisesta gerontologisesta tiedosta ja palvelujärjestelmäosaamisesta. Koulutus antaa erinomaisia valmiuksia myös vanhustyön kehittämiseen, koordinointiin ja johtamiseen. Suomen Geronomiliitto ry tekee lisäksi jatkuvasti töitä sen eteen, että geronomi saisi myös terveydenhuoltoon liittyvästä osaamisestaan virallisen tunnustuksen ja pääsisi Valviran terveydenhuollon rekisteriin niin ikään laillistettuna ammattihenkilönä. Tietoa ja osaamista geronomilla on nimittäin vähintään yhtä paljon kuin alalla toimivalla hoitajalla mm. ikääntymiseen liittyvistä fysiologisista muutoksista ja niiden vaikutuksista, ikääntyneiden lääkehoidosta ja yleisimmistä sairauksista, kuntoutuksesta ja terveyden edistämisestä. ja taido Ammatistani ja osaamisestani ylpeänä voisin sanoa, ettei yksikään tällä hetkellä laillistetuista terveyden- tai sosiaalialan ammattihenkilöistä tiedä enempää ikääntymisestä kuin geronomi. Geronomi osaa arvioida ikääntyneen vointia ja elämäntilannetta kokonaisvaltaisesti ja tekee sen aina ikääntyneen ja hänen omaistensa kanssa yhdessä. Geronomi ymmärtää normaaliin ikääntymiseen kuuluvien muutosten merkityksen niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Geronomin työtapa on voimavaralähtöinen ja osallistava. Kun gerontologinen näkemys johtaa työyksikköä, vanhustyön etiikka- ja moraaliperusta on vahva ja muodostaa pohjan organisaation ja toiminnan arvoille ja tavoitteille; asiakas pysyy keskiössä, tarpeet ja toiveet huomioidaan yksilöllisesti. Yhteiskunnallisesti tarkasteltuna näin suunnitelluilla, oikein kohdennetuilla ja oikea-aikaisilla palveluilla siirretään raskaiden palvelujen tarvetta myöhäisemmäksi ja säästetään selvää rahaa, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. Vanhustyön kentällä geronomi pohtii ratkaisuja moneen tämän hetkiseen haasteeseen yhdessä eri ammattilaisten kanssa. Osalla geronomeista on toki hoitajan tausta, kuten allekirjoittaneellakin, eikä sairaanhoitajuudestani varmasti ole geronomin ammatissa haittaa, mutta iso osa geronomeista tulee kuitenkin aivan toisenlaisista tehtävistä. Geronomeissa on musiikin maistereita ja pankkitoimihenkilöitä, toimittajia ja it -alan asiantuntijoita, teologeja ja tapahtumanjärjestäjiä, artesaaneja ja kaupan- sekä markkinointialan ihmisiä. Koulutus mahdollistaa näiden eri taustaisten ihmisten kohtaamisen, toisiltaan oppimisen ja kaiken aiemman osaamisen kantamisen vanhustyön palvelukseen. Geronomi sisäistää jo opiskellessaan moniammatillisen työskentelyn taidot ja merkityksen. Vanhat konstit on kokeiltu ja rutiineissa rullattu ihan riittävän kauan, jotta voimme todeta niistä monet hyödyttömiksi. Mitenkään hoitotyön merkitystä väheksymättä on selvää, että on tullut aika siirtää vanhustyön fokus sairauksien hoitamisesta ikääntyneen arjen sujuvuuden ja elämänlaadun edistämiseen. Vanhustyössä tarvitaan gerontologista osaamista, palvelujärjestelmän tuntemusta, rohkeutta, innovatiivisuutta ja kykyä yhdistellä ennen yhdistelemättömiä asioita menestyksekkäästi toisiinsa. Geronomilta löytyy kaikkea tätä.
Jos geronomi valmistuttuaan on jotain, hän ei todellakaan ole vanhustenhoitaja. Kutsuttakoon häntä mieluummin vaikka vanhusten asianajajaksi. Jos haluat tuottaa toimivia palveluja tyytyväisille ikäihmisille, tarvitset vanhustyön ammattilaista pistämään töpinäksi. Palkkaa geronomi. Mieluiten sellainen, joka ymmärtää itsensä ammatillisesti laajemmin kuin pelkkänä hoitajana. Geronomille kokonaisvaltainen vanhuksen paras on aina ensisijainen tavoite.
0 Comments
|
YlläpitäjäHeidi Oilimo; Arkisto
February 2024
Kategoriat
All
|
Heidi Oilimo -
Valoa vanhuuteen
Valoa vanhuuteen
Geronomin vinkkelistä
Heidi oilimo - valoa vanhuuteen |
Proudly powered by Weebly
|