Olemisen sietämätön keveys

​Viisitoista päivää jouluun. Marraskuun lopussa sain paperin suorittamistani musiikkiterapian perusopinnoista ja tämän aamun aloitin kukon laulun aikaan kirjoittamalla kolumnia ensi viikolla ilmestyvään lehteen. Marraskuu meni, joulukuu jatkuu tekemisen merkeissä eikä loppua näy.
 
Tilanne ja tarina on tavallinen suurimmalle osalle perheistä; arki on yhtä juoksemista, fokusta siirretään vauhdissa työtehtävästä toiseen ja kiire yltää vapaa-ajallekin. Koululaiset, jo ihan pienetkin, suorittavat eikä eläkkeelläkään helpota, moni tuntemani isovanhempi kaivaa täyteen buukatun kalenterin esiin sopiessaan lapsenlapsen kanssa elokuviin menosta. Oikeutusta olemassaoloon haetaan tekemisestä ja suorittamisesta. Laiskottelu on syntiä paitsi Tanskassa, jossa tarkoituksellisesta, nautiskelevasta joutenolosta ja tunnelmoinnista kynttilöineen on tehty ilmiö, jolle on annettu nimikin: hyggeily. Hyggeilystä on kirjoitettu kirjoja ja hyvää tekevästä löysäilystä löytyy käännettyjä teoksia jo suomalaistenkin pukinkonttiin. Taitavaa markkinointiosaamista tanskalaisilta. Mitenhän saataisiin suomalaiskansallinen synkistely puunattua kaupaksi menevään kuntoon ja markkinoitua maailmalle? Hyvinvointivaikutuksiin ei ainakaan voi vedota.

​Toisessa kotimaassani Espanjassa on perinteisesti ymmärretty niin siestan kuin fiestankin merkitys. Suomalaiset ihastuvat matkoillaan olemisen sietämättömään keveyteen; auringon alla, majesteettiset vuoret ja Välimeri kulisseina, henki tuntuu äkkiseltään kulkevan paremmin ja hetkessä on helpompi elää. Arki on arkea kuitenkin Fuengirolassakin ja se on syytä pitää mielessä, tämän päivän espanjalaiset elävät samojen vaatimusten ja suoritusten puristuksessa kuin suomalaisetkin. Jotain espanjalaisten yhdessä olemisen ja elämisen taidosta meillä olisi kuitenkin opittavaa.
 
Puhun työssäni jatkuvasti hyväksyvän läsnäolon merkityksestä vuorovaikutuksessa.  Vieläkin tiivistetymmässä paketissa kysymys on olemisesta ja siitä miten olemme suhteessa itseemme ja toisiin ihmisiin. Kuinka avoimia ja rehellisiä pystymme itsellemme ja muille olemaan, kuinka tietoisia olemme motiiveistamme, vahvuuksistamme ja kipukohdistamme. Kuinka armollisia osaamme itseämme kohtaan olla. Itsensä kohtaaminen ja arvostaminen juuri sellaisena kuin on tekee mahdolliseksi toisen kohtaamisen kokonaisena ihmisenä. Tekeminen ei koskaan riitä, jos olemisessa on ongelmia.
 
Olemisen ja kohtaamisen ytimessä on rakkaus. Rakkauteen sisältyy toisesta välittäminen. Osuvasti on sanottu ettei rakkauden vastakohtana ole viha vaan välinpitämättömyys. Rakkaus voidaan määritellä hyväksyväksi vastavuoroisuudeksi ja voi olla löydettävissä kaikissa suhteissamme, jos vaan uskallamme antaa sille mahdollisuuden. Arvokkuuden kokemus syntyy vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin. Ei ole siis ollenkaan sama miten toistemme kanssa olemme, oli sitten kyse minkälaisesta suhteesta tahansa.
 
Tänä vuonna meillä ei avattukaan perinteistä kuvallista tai suklaakonvehdeilla täytettyä joulukalenteria. Päätettiin nuorimmaisen kanssa täyttää omatekoinen kalenteri kiitollisuuden aiheilla, hyvillä ajatuksilla itsestä ja muista läheisistä. Ryhdytään pikkuhilaa, päivä kerrallaan hiljentämään tahtia ja keskittymään olennaiseen. Jouluaattona kalenterin pienet paperilappuset avataan ja luetaan yhdessä. Tekeminen pysähtyy ja ollaan vaan.

Rauhallista ja rakkaudellista joulua kaikille!

Kuvat: Pixabay  ja Heidi Oilimo.  Kirjoitus ilmestynyt myös Fuengirola.fi -lehdessä 9.12.2016