Työvälineenä persoona

Ensimmäinen blogi..... Que buen rollo, que buena onda, onpas hyvä fiilis! Tästä se lähtee ja tervetuloa mukaan!

Tein sitten itselleni nettisivut. Ja niiden yhteyteen blogin. Sivut, joilla minun on tarkoitus kertoa ammatistani ja osaamisestani sekä pähkäillä yhdessä lukijoiden kanssa blogin kautta ikääntymistä ja vanhuspalveluiden laatua. Pyysin sitten miestä katsomaan luomustani, sen ulkoasua ja ennen kaikkea sen sisältöä. Mieheni arvosteluun voi nimittäin luottaa. Siis siihen, että jotain arvosteltavaa löytyy taatusti.

Mies rykäisee ja sanoo: ”Öhöm.. Aika henkilökohtaista tekstiä.. Nämä ovat ammatilliset sivut eikö, tarvitaanko siellä näin intiimejä tarinoita?” Kyllä, vastaan määrätietoisesti, ne ovat ammatilliset sivut ja kyllä, ehdottomasti tarvitaan. Sillä ne ovat Minun Sivuni ja näyttävät Minulta. Ne ovat vanhustyötä sydämellä tekevän geronomin sivut eikä mitään ihmistyötä voi tehdä ilman jonkinasteista henkilökohtaista suhdetta asiakkaaseen.

Toisessa kotimaassani Espanjassa tämä ymmärretään paremmin. Suomalainen tapa hoitaa ”asiat asioina” ei siellä usein johda mihinkään. Etenkään, mitä etelämmäksi mennään. :-) Kun vähän tunnetaan toisiamme, vaikka pinnallisestikin, kun ensin on syntynyt jonkunlainen ”asiakasihmissuhde”, niin kaikki asiatkin luistavat sen jälkeen paremmin. Ammatillisuus työssä ei nimittäin tarkoita sitä etteikö pitkäaikainen asiakkaani tietäisi lasteni nimiä tai suhdettani musiikkiin, vaikken hänen kanssaan syvimpiä tunteitani jakaisikaan saati että kaataisin omia huoliani hänen niskaansa.

Ihmistyössä persoona on työntekijän tärkein työväline. Geronomina ja hoitajana minä  sinut kohtaan eikä koulutukseni. Vaikka se minä pitää kyllä sisällään senkin puolen. Persoonani sisältää myös arvoja, asenteita ja motiiveja, työntekijän kompetensseista tärkeimpiä ja vaikeimmin muutettavia. Asiakassuhteeseen kannan koko historiani, ihan samoin kuin vastapuolenikin. Mutta minä ammattilaisena, olen tietoinen siitä ja sen mahdollisista vaikutuksista.

Tässä kohtaa huomaan jo saarnaavani. Mies parka, asiallisia kysymyksiähän tuo esittää ja sen perusvarovainen, skeptinen, kriittinen ja älyllinen tapa lähestyä todellisuutta tasapainottaa mukavasti positivismin ylipapittaren (oh yeah, that´s me!) maailmankatsomusta. ;-) 

Mutta niin se vaan on, että vanhustyössä kohtaamisen laatu on se mikä jää mieleen, ei niinkään tekninen osaaminen. Parhaimmillaan inhimillinen lämpö ja läsnäolon taito yhdistyvät asiantuntevaan tekemiseen. Auton korjauksessa keskustelun sävyllä ei ole niin väliä. Eikä miksauspöytäkään välitä mieheni moodeista. Ihmisten kanssa onkin sitten vähän toinen juttu.